Valokuvaaja Lempäälästä

Heikki Westerback

Valokuvaan ihmisiä, juhlia ja tapahtumia Pirkanmaan alueella eli Tampere, Lempäälä, Pirkkala ja muut ympäryskunnat. Kuvaan mm. valmistujais-, rippi-, kihla- ja vihkikuvia sekä muoto- ja henkilöstökuvia. Kuvaan myös juhlia kuten häät, juhlapäivät ja hautajaiset sekä yritystapahtumia.Ota yhteyttä kysyäksesi lisätietoja kuvauksesta, sopiaksesi kuvausajankohdasta tai mitä tahansa valokuvaukseen liittyvää!

In English

© Valokuvaaja Heikki Westerback 2023

Portfolio

Heikki Westerback

Olen siinä onnellisessa asemassa, että vuonna 2005 alkaneesta harrastuksesta on tullut minulle työ, josta edelleen nautin. Valokuvaan melkeinpä mitä vain, mutta eniten viihdyn valokuvatessani ihmisiä. Tekniset asiat on helppo oppia, mutta kuvattavan ohjaaminen ja kommunikointi onnistuneen kuvan saavuttamiseksi on iänikuinen oppimisprosessi.Pyrin tekemään kuvaustilanteesta mahdollisimman rennon, jotta kuvattavan ei tarvitse turhia jännittää - moni meistä ei kuitenkaan viihdy mielellään kameran edessä. Jos mahdollista, niin näen mielelläni kuvattavan ennen varsinaista kuvausta; näin olemme kuvaustilanteessa hieman tutumpia. Ohjaan myös kuvaustilannetta, jotta kuvattavan ei tarvitse miettiä mihin tämän käden nyt laitan tai minne katson.

Yhteys

Ota yhteyttä kysyäksesi lisätietoja kuvauksesta, sopiaksesi kuvausajankohdasta tai mitä tahansa valokuvaukseen liittyvää!

Valokuvaaja Heikki Westerback
Y-tunnus 2489049-0

Kiitos

Vastaan viestiisi viimeistään huomisen aikana. Mikäli vastausta ei kuulu, niin soita (050 360 1395) varmuuden vuoksi perään, jos jokin tekninen ongelma on sattunut ilmaantumaan.

Hinnasto

Hinnasto on voimassa yksityisille. Kysy erikseen tarjous yrityksille.Kuvaus voidaan järjestää joko sisällä tai ulkona. Lue lisää miten kuvauspaikka vaikuttaa henkilökuvaan.

Kuvaukset alkaen 150,00 €
- kolme henkilökuvaa tai
- 15 tapahtumakuvaa
- kuvausaika puolisen tuntia
Lisäkuvat 25,00 €
- yksi henkilökuva tai
- viisi tapahtumakuvaa
Kuvauksen jälkeen saat sähköpostiisi linkin, jonka kautta pääset katsomaan koevedoksia. Näistä kuvista voit valita haluamasi kuvat, jotka käsittelen valmiiksi.Valmiit kuvat saat ladattua omalle tietokoneellesi (JPG-tiedostoina). Tiedostoista voit itse teettää paperisia valokuvia, kuvakirjoja tai muita valokuvatuotteita esim. Ifolorin kautta. Voin myös tehdä valmiin kuvakirjan (hinta sovitaan erikseen).

Heikki Westerback

Hi! I'm a portrait and event photographer from Lempäälä, Finland. Get in touch if you are searching for a photographer around Pirkanmaa (Tampere, Pirkkala, Lempäälä).

Valokuvauksen perusteet

Pohditko kenties seuraavia asioita:- Ostit hyväksi kehutun kameran, mutta et saa sillä aivan sellaisia kuvia kuin haluaisit.
- Olet selannut kameran ohjekirjaa ja netin ohjeartikkeleita, mutta niissä vilisee outoja termejä aukosta, suljinajasta ja valotuksen korjauksesta - mitä ihmettä ne tarkoittavat?
- Haluaisit oppia käyttämään kameraasi ja siirtymään pois automaattiasetuksista, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa.
- Vastaasi tulee toinen toistaan hienompia kuvia ja haluaisit oppia ottamaan samanlaisia kuvia.
Jos yksi tai useampi asia kuulostaa tutulta, niin osallistu valokuvauskurssille! Kurssin jälkeen olet oppinut ainakin seuraavia asioita:- Ymmärrät miksi kameran automaattiasetuksilla otetut kuvat eivät juuri eroa kännykällä otetuista kuvista ja tiedät millä tavoin voit vaikuttaa kuvan lopputulokseen.
- Aikaisemmin oudolta kuulostaneet termit ovat saaneet selkeän merkityksen.
- Tiedät miten kameran asetukset ja ei-tekniset asiat vaikuttavat onnistuneeseen valokuvaan.
- Opit tunnistamaan miten tietyntyyppiset valokuvat otetaan.
- Ymmärrät mitä kaikkea kameralla on mahdollista tehdä ja voit tehdä päätöksen siitä, mitä haluat alkaa opiskella seuraavaksi.
- Tiedät millaisen kameran tai tarvikkeen tarvitset eri kuvausaiheita varten.
Kurssi koostuu kahden tunnin luennosta ja lisäksi on mahdollista ilmoittautua kuvausharjoitukseen, jossa käydään läpi oman kameran asetuksia. Samalla kerrataan luennon aikana esille tulleita asioita ja opitaan miten eri asetukset säädetään omasta kamerasta.Harjoituksen tavoitteena on päästä pois automaattiasetuksista, jonka jälkeen voit itse päättää, millaisen kuvan haluat ottaa. Kuvausharjoitus pidetään osallistujien lukumäärästä riippuen joko luennon jälkeen tai erikseen sovittuna ajankohtana.Ajankohta: luento lauantaina 16.11.19 klo 15:00 - 17:00. Kuvausharjoitus oman kameran kanssa joko klo 17-18 tai erikseen sovittuna ajankohtana.Sijainti: Kahvila Olkkari, Tampereentie 4, Lempäälä
Hinta: luento 40 €, luento ja kuvausharjoitus 70 €
Ilmoittautumiset:
http://bit.ly/valokuvauksen-perusteet-lempaala
Kurssin järjestäjä:
Valokuvaaja Heikki Saarinen
https://valomatka.com
Huom! Kurssi toteutuu mikäli 3.11.19 mennessä vähintään kymmenen henkilöä on ilmoittautunut kurssille.

Millä asioilla on vaikutusta potrettiin?

Tässä kirjoituksessa on listattu asioita, joilla on vaikutusta potretin lopputulokseen. Jos olet valmistautumassa potrettikuvaukseen ja haluat tietää miten voit vaikuttaa kuvan lopputulokseen, niin kirjoituksesta voi olla sinulle hyötyä.HENKILÖ
Eittämättä suurin yksittäinen tekijä onnistuneen potretin saamiseksi on itse henkilö, jota kuvataan.Pystytkö rentoutumaan tarpeeksi kuvaustilanteessa ja löydätkö sopivan asennon, joka näyttää luonnolliselta?
Valokuvaajan tehtävänä on ohjata löytämään sopiva asento sekä tehdä tilanteesta sopivan rento. Tämä ei kuitenkaan onnistu, jos kuvattava jännittää tilannetta tai mielessä pyörii asioita, joiden vuoksi ei pysty keskittymään kuvausta varten.Jos mahdollista, niin tapaa valokuvaaja ennen varsinaista kuvausta. Tällöin tiedät millainen henkilö on kameran takana ja olo on himpun verran rentoutuneempi.Voit myös harjoitella eri asentoja ja poseerausta kotona peilin edessä. Kädet ovat yleensä ne hankalimmat - mihin ihmeeseen ne voi laittaa? Käytä inspiraation lähteenä esim. Instagram- tai Pinterest-palveluita ja etsi kuvia pose- tai portrait-hakusanoilla.YMPÄRISTÖ
Kuvauspaikka vaikuttaa myös kuvan lopputulokseen. Sisällä kuvattaessa voidaan käyttää esim. valkoista tai mustaa taustaa ja tämä sopii tietyntyyppisiin kuviin (valkoinen tausta cv-tyyliseen kuvaan ja musta tausta hillittyyn potrettiin).
Sisustuksesta riippuen taustana voidaan käyttää myös kalusteita; esim. kuvattava voi istua nojatuolilla ja taustalla näkyy muuta huonetta. Lasiseinät ja isot ikkunat tarjoavat myös mielenkiintoisen taustan.Ulkona rajana on vain mielikuvitus; haetaanko luonnonläheistä, urbaania vai jotain abstraktia taustaa tai ympäristöä.Ympäristö ei vaikuta pelkästään kuvan taustaan; myös etualalla voi olla elementtejä ympäristöstä (puun oksat, kukat, aita). Kuvattava voi myös käyttää ympäristöä hyödyksi; esim. nojata seinään, istua tuolissa tai roikkua puussa.

VAATETUS JA MEIKKAUS
Kuvattavan vaatetus, meikkaus ja hiukset vaikuttavat myös kuvaan.
SÄÄ JA KELLONAIKA
Ulkona kuvatessa sää ja kellonaika vaikuttaa kuvan valon tyyliin ja laatuun. Keskipäivän pilvetön taivas ja kirkas aurinko tekee kuvasta hyvin kontrastikkaan ja kuvattava sirkistää silmiä helposti. Valo on tällöin valkoista. Kontrastia voi vähentää siirtymällä varjoisaan paikkaan.
Pilvinen taivas tarjoaa turvallisen kuvaustilanteen; tällöin ei tule liian valkoista tai liian tummaa aluetta kuviin.Auringonnousu ja -lasku tarjoaa lämmintä valoa ja pilvet värjäytyvät kauniisti. Järven pinta heijastaa pilviä ja tarjoaa mielenkiintoisen taustan.KAMERATEKNISET ASIAT, KUTEN POLTTOVÄLI JA AUKKOPolttoväli määrittää kuinka paljon taustaa ja ympäristöä tulee kuvaan mukaan. Aukko puolestaan määrittää kuinka suuri osa kuvasta on tarkkaa ja epäterävää.

Vaakamallinen kasvokuva, jossa tausta on epäterävä.


Vaakamallinen kokovartalokuva, jossa ympäristö on myös näkyvissä ja tausta on melko tarkka.


Vaakamallinen kokovartalokuva, jossa ympäristöä on vielä enemmän näkyvissä.


Vaakamallinen puolivartalokuva, jossa tausta on tarkka, mutta edessä olevat korret ovat epätarkkoja.

Lista- ja henkilöesimerkkejä